18.3.08

Uusia tuulia?

Viime torstaina kerrottiin medioissa, että Porvoon uusi kaupunkisuunnittelupäällikkö on valittu. Virkaan valittiin arkkitehti Eero Löytönen, joka toimii Varsinais-Suomen liitossa suunnittelujohtajana.

Vuoden vaihteessa osa-aikaeläkeläiseksi ja asemakaava-arkkitehdin tointa hoitamaan ryhtynyt entinen kaupunkisuunnittelupäällikkö Johan Pfeifer ehtikin hoitaa virkaa huomattavan pitkään. Pfeifer aloitti kaupunkisuunnittelupäällikkönä samana vuonna kuin Kekkonen luopui presidentin tehtävistä vuonna 1981. Pfeifer johti kaupunkisuunnittelua 26 vuotta. Kekkonen oli presidenttinä vain 25 vuotta.

Pfeiferin aikana Porvooseen on rakennettu hassuja mutkaisia kaupunginosia ja kerrostaloja, jotka ovat osittain tiiliverhoiltu - silleen hauskasti. Ja viime vuosina ajan hengen mukaisesti ylisuuria taloja keskelle liian pieniä tontteja. Mahtaimpana esimerkkinä muuten Ritarinkaari, jota kannattaa tulla katsomaan vähän kauempaakin. Siinä on talopelto, joka saa näkemään punaista - kirjaimellisesti.

Ritarinkaari

Ilmeisesti mutkaiset tiet ovat löytäneet tiensä asemakaavoihin Pfeiferin lasketteluharrastuksen myötä. Laskettelussa kun harvoin kuljetaan suoraan. Selkeimmät mutkat löytyvät Hornhattulasta ja Katajamäeltä, mutta on niitä myös Huhtisissa.

Hornhattula ja Katajamäki

Huhtinen

Vaikka toki musitettakoon, että viime kädessä asemakaavoista ja sellaisista päättävät poliittisin perustein valitut valtuutetut. Mutta hehän tekevät päätöksensä virkamiesten tekemien esitysten pohjalta.

Ehkä muuten nyt olisi hyvä tilaisuus viritellä keskustelua siitä, onko kaupunkikuvan ja kaupungin kehityksen kannalta järkevää antaa saman henkilön olla kaupunkisuunnitteluvaljakon ohjaksissa näin pitkän ajan. Riittääkö uusiutumiskyky ja -halu, vai alkaako sitä toistaa samaa kaavaa, tuleeko kaupunkisuunnittelupäälliköstä asemakaavoihin kangistunut?

Kaupunginjohtajalla on muistaakseni 7 vuoden määräaikainen pesti. Ehkäpä samaa voisi noudattaa myös muissa johtavissa viroissa. Josko vaikka kaupunki hyötyisi määräajoin tapahtuvasta uusien ajatusten tulosta?

Uudeksi kaupunkisuunnittelupäälliköksi valittu Löytönen on muistaakseni muutaman vuoden alle kuudenkymmenen ikäinen. Sikäli ylipitkä johtajakausi varmaankaan ei hänen tapauksessaan tule toteutumaan.

1 kommenttia:

Vilijonkka kirjoitti...

Nuo kuvathan ovat puhelinpiirroksia!