Aloitteiden käsittelynopeudesta
Edellisen kirjoitukseni jälkeen jäin miettimään, onko hidas kuntalaisaloitekäsittely Porvoossa kovinkin yleinen piirre. Vastausta omaani olen odotellut 18 kuukautta, minkä voisi jo katsoa olevan vähän liiankin pitkä aika. Huhupuheiden mukaan käsittelynopeuteen voi vaikuttaa aloitteentekijän puoluekirja. Tosin kohdallani tämä ei voi tulla kyseeseen, kun en ole puoluepoliittisesti sitoutunut. Ehkä käsittelynopeuteen vaikuttaakin pärstäkerroin?
Senkään ei tulisi asiaan vaikuttaa, sillä virkamiesten, jotka vastauksia valmistelevat, toimintaa ohjaa laki kunnallisesta viranhaltijasta. Sen 4. luvun 17 §:n mukaan viranhaltijan on suoritettava työt viivytyksettä, ja toimittava tehtävässään tasapuolisesti.
Viranhaltijan velvollisuudet
17 § Yleiset velvollisuudet
Viranhaltijan on suoritettava virkasuhteeseen kuuluvat tehtävät asianmukaisesti ja viivytyksettä noudattaen asianomaisia säännöksiä ja määräyksiä sekä työnantajan työnjohto- ja valvontamääräyksiä.
Viranhaltijan on toimittava tehtävässään tasapuolisesti ja käyttäydyttävä asemansa ja tehtävänsä edellyttämällä tavalla.
(...)
Kaupunginhallituksen viime vuoden pöytäkirjojen perusteella on viime vuonna vastattu aloitteisiin 2-15 kk kuluessa aloitteen jättämiseste. keskimäärin vastauksiin on vastaattu reilussa 6 kuukaudessa. Näiden valossa voisi ehkä ajatella, että minua ei ole kohdeltu tasapuolisesti aloitteni käsittelyn yhteydessä.
Alla kuluneen vuoden aikana käsitellyt aloitteet ja niiden käsittelyaikataulu:
VASTAUS VALTUUTETTU ERKKI NIEMISEN SENIOREIDEN SPORTTIKORTTIA KOSKEVAAN ALOITTEESEEN
jätetty 17.10.2007
kultt. ja vapaaaik.jaosto 20.12.2007
sivistyslkt 23.1.2008
Kaupunginhallituksen vastaus 11.2.2008
- käsittelyaika 4 kk
VASTAUS CARL-GUSTAF A. AMINOFFILLE VALTUUSTOALOITTEESEEN KEVÄTKUMPU 3:N BUSSIYHTYKSIEN PARANTAMISESTA
jätetty 1.10.2007
tekninen ltk 11.12.2007
Kaupunginhallituksen vastaus 14.1.2008
- käsittelyaika 3 kk
VASTAUS HANNU IKOSEN VALTUUSTOALOITTEESEEN VAARANPAIKKOJEN VÄHENTÄMISESTÄ
jätetty 11.10.2007
tekninen ltk 11.12.2007
Kaupunginhallituksen vastaus 14.1.2008
- käsittelyaika 3 kk
VASTAUS KOKOOMUKSEN VALTUUSTORYHMÄN ALOITTEESEEN 30.8.2006 KOSKIEN ITÄISEN JOKIRANNAN PALVELUJEN KEHITTÄMISEEN
jätetty 30.8.2006
kaavoitus- ja rakennusltk 22.11.2007
Kaupunginhallituksen vastaus 17.12.2007
- käsittelyaika 4 kk
VASTAUS MATTI HAAPAKOSKEN VALTUUSTOALOITTEESEEN
jätetty 6.2.2007
kaavoitus- ja rakennusltk 22.11.2007
Kaupunginhallituksen vastaus 17.12.2007
- käsittelyaika 10 kk
VASTAUS MATTI HAAPAKOSKEN VALTUUSTOALOITTEESEEN MM. FLADANIN RUOPPAUKSESTA
valtuustoaloite jätetty 27.11.2006
tekninen ltk 23.10.2007
tekninen ltk 20.11.2007
Kaupunginhallituksen vastaus 17.12.2007
- käsittelyaika 13 kk
VASTAUS VALTUUTETTU JAAKKO JALOSEN ALOITTEESEEN SAARISTOTIEN JA SKAFTKÄRRIN ALUEEN RAKENTAMISEEN
Jätetty 24.10.2006
kaavoitus- ja rakennusltk 22.11.2007
Kaupunginhallituksen vastaus 17.12.2007
- käsittelyaika 2 kk
VASTAUS VALTUUTETTUJEN HANNU IKOSEN JA PIRKKO RUOHONEN-LERNERIN ALOITTEESEEN KAAVOITUKSEN MONIPUOLISEMMASTA TONTTITARJONNASTA
jätetty 13.6.2007
kaavoitus- ja rakennusltk 22.11.2007
Kaupunginhallituksen vastaus 17.12.2007
- käsittelyaika 6 kk
VASTAUS MAGNUS BJÖRKLUNDIN ALOITTEESEEN LUKIOKATU 6-8 SÄILYTTÄMISEKSI KAUPUNGIN OMISTUKSESSA
jätetty 15.6.2007
kaavoitus- ja rakennusltk 1.11.2007
Kaupunginhallituksen vastaus 26.11.2007
- käsittelyaika 5 kk
VASTAUS BENGT DAHLQVISTIN MATONPESUPAIKKAA KOSKEVAAN ALOITTEESEEN
jätetty 29.7.2007
tekninen ltk 23.10.2007
Kaupunginhallituksen vastaus 19.11.2007
- käsittelyaika 4 kk
VASTAUS KEIJO VILPPULAN ALOITTEESEEN KOSKEIN UUTTA AJONEUVOLIITTYMÄÄ MÄNTSÄLÄNTIELLE
jätetty 23.10.2006
tekninen ltk 23.10.2007
Kaupunginhallituksen vastaus 19.11.2007
- käsittelyaika 13 kk
VASTAUS KEIJO VILPPULAN ALOITTEESEEN KOSKIEN KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLIEN RAHOITTAMISTA KAUPUNGIN VAROISTA
jätetty 26.2.2007
kaavoitus- ja rakennusltk 23.10.2007
Kaupunginhallituksen vastaus 19.11.2007
- käsittelyaika 9 kk
VASTAUS KEIJO VILPPULAN MATONPESUPAIKKAA KOSKEVAAN ALOITTEESEEN
jätetty 23.10.2006
tekninen ltk 23.10.2007
Kaupunginhallituksen vastaus 19.11.2007
- käsittelyaika 13 kk
VASTAUS VALTUUSTOALOITTEESEEN, JOKA KOSKEE VEDEN HINNOITTELUA
jätetty 13.6.2007
vesilaitoksen johtokunta 13.9.2007
Kaupunginhallituksen vastaus 1.10.2007
- käsittelyaika 4 kk
VASTAUS HANNU IKOSEN JA PIRKKO RUOHONEN-LERNERIN VALTUUSTOALOITTEESEEN, KAUPUNGIN METSIEN SUOJELU JA MONINAISKÄYTTÖ
jätetty 13.6.2007
tekninen ltk 28.8.2007
Kaupunginhallituksen vastaus 17.9.2007
- käsittelyaika 3 kk
VASTAUS VALTUUTETTU IKOSEN ALOITTEESEEN VALMIUSSUUNNITELMAN TEKEMISESTÄ LUONNONKATASTROFIEN VARALTA
jätetty 29.7.2007
Kaupunginhallituksen vastaus 17.9.2007
- käsittelyaika 2 kk
VASTAUS HANNU IKOSEN JA PIRKKO RUOHONEN-LERNERIN VALTUUSTOALOITTEESEEN SÄHKÖN HINNOITTELUSTA
jätetty 13.6.2007
Kaupunginhallituksen vastaus 10.9.2007
- käsittelyaika 3 kk
VASTAUS VALTUUTETTU RUOHONEN-LERNERIN ALOITTEESEEN HALLINTOSÄÄNNÖN MUUTTAMISESTA
jätetty ?
Kaupunginhallituksen vastaus 2.4.2007
- käsittelyaika ?
VASTAUS JARMO GRÖNMANNIN VALTUUSTOALOITTEESEEN KAUPUNGINTALON TAKANA SIJAITSEVAN TONTIN KAAVAMUUTOKSEN KÄYNNISTÄMISESTÄ
jätetty 11.8.2006
kaavoitus- ja rakennusltk. 8.2.2007
Kaupunginhallituksen vastaus 12.3.2007
- käsittelyaika 4 kk
VASTAUS MATTI HAAPAKOSKEN KANSALAISALOITTEESEEN HANKESUUNNITELMAN TEETTÄMISESTÄ TAIDETEHTAAN JA KOKONNIEMEN ALUEELLE
jätetty 13.12.2005
kaavoitus- ja rakennultk 8.2.2007
Kaupunginhallituksen vastaus 12.3.2007
- käsittelyaika 15 kk
VASTAUS VALTUUTETTU ALLENIN STRÖMBORGSKA SKOLAN PYSÄKÖINTIMAHDOLLISUUKSIEN PARANTAMISTA KOSKEVAAN ALOITTEESEEN
jätetty 3.12.2006
tekninen ltk 23.1.2007
Kaupunginhallituksen vastaus 5.3.2007
- käsittelyaika 3 kk
VASTAUS VALTUUTETTU ESKOLAN HAMARIN- JA TOLKKISTENTEIDEN SEKÄ GAMMELBACKAN KESKUSAUKION KEVYEN LIIKENTEEN TURVALLISUUDEN PARANTAMISTA KOSKEVAAN ALOITTEESEEN
jätetty 6.8.2006
tekninen ltk 23.1.2007
Kaupunginhallituksen vastaus 5.3.2007
- käsittelyaika 5 kk
VASTAUS VALTUUTETTU RUOHONEN-LERNERIN ALOITTEESEEN KOULUTUS- JA MATKAILUMÄÄRÄRAHOJEN TASAPUOLISTA JAKAMISTA KOSKEVISTA SÄÄNNÖISTÄ
jätetty ?
Kaupunginhallituksen vastaus 12.2.2007
- käsittelyaika ?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti