Aika hiljaista ollut
Aika vierii, ja paljon on vettä Porvoonjoessa valunut. Valtuustokin vaihtui. Mutta yksi asia ei etene, vanhemmat lukijat varmaan arvaavatkin mikä se on.
Aivan oikein, tapaus Linnankoskenkatu 59. Ollaan yli kaksi vuotta eletty jonkinlaisessa seisahtuneisuuden tilassa. Viimeisin tapahtumahan on 2.11.2006 pidetty kaavoitus- ja rakennuslautakunnan kokous, jossa päätettin, ettei lainvoimaisesta rakennusluvasta ja asemakaavasta poikkeavalle rakentamiselle myönnetä muutoslupaa.
Rakentajan piti hakea poikkeamislupaa Uudenmaan ympäristökeskukselta. Ja niin se on tehnytkin - tosin hakemus jumittaa Porvoon kaupunkisuunnitteluosastolla, sillä se tulee ensin käsitellä Porvoon koneistossa. Tarkemmin sanottuna kaavoitus- ja rakennuslautakunnassa.
Koska asian käsittelytahti on ollut lievästi ilmiasuna meee-eee-eelkoisen hidasta, olen ottanut asiakseni tasaisin väliajoin kysellä sen perään.
- 2.3.2007 rakennusvalvontapäällikön antamien tietojen mukaan rakentaja oli jättämässä poikkeamislupahakemuksen koht'puoliin.
- 12.10.2007 poikkeamislupa-asioista vastaava virkamies kertoi hakemuksen jätetyn keväällä, mutta että asiaa ei ole otettu käsittelyyn, kun oli odotettu KHO:n päätöstä Linnankoskenkatu 46:n osalta. (Joka kai sitten jotenkin liittyi 59:n tapaukseen)
- 7.2.2008 kyseinen virkamies kertoi asian tulevan kaavoitus- ja rakennuslautakunnan käisttelyn kevään aikana
- 18.8.2008 em. virkamies keroi ottavansa asian valmisteluun, ja tulevan käsittelyyn mahdollisimman pian.
Sitä voi vain ihmetellä tarmoa, jolla Porvoossa pureudutaan luvattomaan poikkeamiseen lainvoimaisista rakennusluvista ja asemakaavamääräyksistä. Etenkin kohteessa joka on asemakaavassa suojeltu. "Historiallisesti ja kaupunkikuvllisesti merkittävä rakennus".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti