Kaiken tietävät ja osaavat opettajamme
Koulujen opetusta ohjataan valtakunnallisilla opetussuunnitelman perusteilla sekä niiden pohjalta laadittavilla paikallisilla OPSeilla. Rakennettua ympäristöä ja rakennusperintöä käsitellään OPSin perusteiden mukaan kuvataideopetuksessa.
Porvoon kaupungin OPSin mukaan yksi kaikessa toiminnassa painotettavista arvoista on kulttuuriperintö:
Kulttuuriperintö
Tietoisuus omasta kulttuuritaustasta ja oman kulttuurin arvostaminen ovat perustana muiden kulttuurien ymmärtämiselle ja arvostamiselle. Porvoon ainutlaatuisen kulttuuriperinnön vaaliminen, esteettisten näkökohtien huomioiminen ja kaksikielisyyden arvostaminen ohjaavat Porvoon suomenkielistä koulutustoimea.
Lisäksi yleisissä kasvatuksen tavoitteissa on yhdeksi tavoitteeksi asetettu hyvä paikallisen luonnon ja kulttuuriperinnön tuntemus ja niiden arvostaminen.
Opetussuunnitelmassa kuvataideopetuksen yleiseksi tavoitteeksi mainitaan mm, että oppilaalle syntyy henkilökohtainen suhde taiteeseen ja porvoolaiseen kulttuuriympäristöön sekä paikallis- ja perinnekulttuuriin.
Mitä kuvataideopetuksen keskeisiin sisältöihin ympäristöestetiikka- ja arkkitehtuuriopetuksen suhteen tulee, ovat tavoitteet seuraavanlaiset eri vuosiluokilla:
1-2
- lähiympäristön luonto, rakennukset ja ympäristön muutosten tunnistaminen. Vanha Porvoo, oma kaupunginosa/kylä.3-4
- kolmiulotteinen rakentaminen, ympäristösuunnitelmien valmistaminen ja pienoismallit5-6
- luonnon ja rakennetun ympäristön vuorovaikutus7-9
- ympäristöjen tarkastelua ja arviointia esteettisestä, eettisestä, ekologisesta ja suunnittelun näkökulmasta
- arkkitehtuurin ja muotoilun ilmaisukeinoja, tyylipiirteitä ja perinteitä
- suomalaisen arkkitehtuurin ja muotoilun tärkeimpiä edustajia, Alvar Aalto ja Gammelbacka, Engel ja Empirekaupunki.
- tilan havainnointia, suunnittelua ja rakentamista
Opettajat vastaavat kuvataideopetuksen tuntikehyksen puitteissa tulevien täysivaltaisten kansalaistemme ympäristöestetiikan ja arkkitehtuurin perusopetuksesta. Luokanopettajakoulutustaustalta.
Omissa opettajaopinnoissani (H:ki, 1996-2002) ei ympäristöestetiikkaa tai arkkitehtuuria käsitelty kuvataideopetuksessa lainkaan. Näiden opetuksen taso onkin valitettavan pitkälle opettajan omien taitojen ja aktiivisuuden varassa.
Suurimmalle osalle kansalaisista koulutus ympäristöestetiikan ja arkkitehtuurin osalta jääkin peruskoulun tarjoamaan opetukseen.
Aika paljon vartijoina ovat opettajamme, nuo aikamme renessanssinerot.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti