6.1.07

Odotettavissa asemakaavataikatemppu?

2.11.2006 kaavoitus- ja rakennuslautakunta päätti olla myöntämättä muutoslupaa Linnankoskenkatu 59:n asemakaavasta poikkeavalle rakentamiselle. Päätöksen jälkeen asia on kuitenkin vähän jäänyt roikkumaan.

Jotta tämä vauhtia, vaarallisia tilanteita ja mielenkiintoisia juonenkäänteitä sisältänyt saippuasarja ei vaipuisi kaupungin virkamiesten ja päättäjien keskuudessa unholaan, lähetin perjantaina allaolevan sähköpostin kaavoitus- ja rakennuslautakunnalle, rakennusvalvonta- ja kaupunkisuunnittelupäällikölle sekä teknisen toimen johtajalle:

Arvoisat kaavioitus- ja rakennuslautakunnan jäsenet,

Kaavoitus- ja rakennuslautakunta päätti 2.11.2006 olla myöntämättä muutoslupaa osoiteessa Linnankoskenkatu 59 sijaitsevalle asemakaavassa suojellulle rakennukselle, koska rakennushanke ei ole voimassaolevan asemakaan mukainen.

Nyt pari kuukautta päätöksen jälkeen asia ei käsittääkseni ole edennyt mihinkän suuntaan. Lautakunnan tekemästä päätöksestä ei ole valitettu, eikä lupaa asemkaavasta poikkeamisellekaan ole haettu.

Kaavoitus- ja rakennuslautakunnan johtosäännön 3§ 4. mom. mukaan sen "tehtävänä on valvoa, että rakentaminen koko kaupungin alueella tapahtuu (...) asema- ja yleiskaavojen mukaisesti". Lisäksi lautakunnan tehtävänä on johtosäännön 4§ 22. mom. mukaan seurata "päätettyjen tavoitteiden sekä toimialaa koskevien päätösten toteuttamista".

Kysyisin, miten lautakunta seuraa 2.11.2006 antamansa Linnankoskenkatu 59:n muutoslupaa koskevan päätöksen seurauksena syntynyttä tilannetta, jossa yksiselitteisesti on todettu, että rakennushanke on asemakaavan vastainen? 2.11. tehdyssä päätöksessähän ei otettu kantaa tapauksen jatkokäsittelyyn. Miten lautakunta valvoo, että rakentaminen tapahtuu asemakaavan mukaisesti? Miten asiassa tullaan etenemään? Entä minkä tahon tulisi olla aloitteentekijänä tilanteen korjaamiseksi, lautakunnan, rakennusvalvonnan vai rakentajan?

Mikäli asemakaavasta poikkeavaan rakentamiseen ei taaskaan puututa, rohkaistaan jälleen kerran kohteessa rakentajana toimivaa tahoa yhä edelleen jatkamaan valitsemallaan tiellä. Tiellä, jolla rakennetaan kuten parhaaksi katsotaan ja itselle parhaiten sopii, poliittisesta päätöksentekoprosesseista sekä lainvoimaisista asemakaavoista ja rakennusluvista piittaamatta.


Kunnioittaen,
Teppo Ruohtula

Aikaisemminhan ent. työväentalon kohdalla kävi niin, että rakentaja tuli ylittäneeksi tontin rakennusoikeuden laskiessaan luvatta työväentalon välipohjaa. Porvoossa tämä paikattiin (palkittiin?) jälkikäteen - ei vaatimalla asian korjaamista - vaan maanvaihtokaupoilla kirjastoaukiolla, sekä lisäämällä työväentalon tontin rakennusoikeutta asemakaavamutoksella sellaiseksi, että rakennusoikeuden ylitys mahtuikin tontille.

Alunperin työväentalon tontilla käytettävissä oli 660 m2, mutta 14.10.2004 hyväksytyllä asemakaavamuutoksella rakennusoikeutta lisättiin 100 m2:llä. 17.8.2006 annettiin vielä lupa ylttää kaavamuutkosella mahdollistettu 760 m2:n rakennusoikeus 2%:lla. Alkuperäisen asemakaavan mukainen 660 m2:n rakennusoikeus ylitettiin ent. työväentalon tontilla lopulta 115 m2:llä.

Joulukuussa aloittanut tuore rakennusvalvontapäällikkö kertoi minulle viime perjantaina puhelimessa, ettei hän oikein usko siihen, että Linnankoskenkatu 59:n asemakaavan vastaista ja rakennusluvasta poikkeavaa rakentamista vaadittaisiin korjattavaksi.

Ettei vaan taas kävisi niin, että kaupunkisuunnitteluosaston työlle ja valtuuston vahvistamalle lainvoimaiselle asemakaavalle viitataan kintaalla? Johonkin olisi todella vedettävä viiva, jonka jälkeen ei enää uskota lupailuihin parantaa tapoja, vaan oikeasti vaaditaan tehtyjä rikkeitä korjattaviksi.

Mutta: alkaa kuitenkin näyttää siltä, että asian korjaamiseksi tehtäisiin taas asemakaavamuutos, ja *simsalabim* asemakaavan vastainen rakentaminen muuttuukin luvalliseksi!

Tekemällä itsepäisesti kuten haluaa, saa Porvoossa virkamiehet ja päättäjät kyykkyyn.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Vuosi sitten Porvooseen muuttaneena Röyhkää lainaten totean
"tää on niin paska kaupunki".
Ongelmat jotka tuot esille ovat pistäneet minunkin silmiin ja olen niitä ihmetellen seurannut.
Wanha porvoo alkaa olla kohta lavaste, jota voi ihailla Näsinmäeltä.

Syinä tähän on
(1.)wanhan kaupungin alueelle pakkautuvat perheet joiden tulot eivät ole tasapainossa järjenkäytön tai hyvän maun kanssa vaan halutaan idylliä, jonka jo olemassa olo on liian nuhjuista tai ahdasta. Tämän seurauksena "remonttiurakka" annetaan yrityksille, jotka pystyy tekemään sen nopeasti, kyselemättä työhön tarvittavaa tieto/taitoa. Kokemusta heiltä kyllä löytyy...

(2.)Kaupungin valtaapitävät ja kyseisistä asioista päättävät elimet, joiden tulot eivät ole tasapainossa järjenkäytön tai hyvän maun kanssa. He ovat valmiita myymään kaupungin sielun varakkaiden veronmaksajien toivossa Rakennuttajille joilla myös takoo rinnassa euroilla tomiva sydän. (Tuskinpa Kaivokadun "pienkerrostaloon" mitään opiskelijoita muuttaa.)

Raha se on aina ollut syynä vanhojen rakennuksien purkamiseen.