14.6.07

Ei, juu, vaarin housut

Ensi maanantaina kaupunginhallitus päättää Piispankatu 15:n purkamisesta. Asiaa on nyt selvitelty hieman enemmän, ja selvityksen pohjalta kaupunginjohtaja esittää, että rakennukselle haetaan purkamislupaa.

Esityksen mukaan Porvoon kaupunki on asettanut tavoitteeksi kehittää keskusta-alueesta "toimivan ja nykyaikaisen kaupunkikeskustan". Kaupungintalon takana sijaitsevat tontit kytkeytyvät koko keskustan ja torialueen kehittämiseen, ja siksi katsotaan, että kaupungintalon takana olevilla kaupungin omistamilla tonteille pitää saada sijoitettua 6000-7000 kerrosneliömetriä. Ja kaksi pysäköintikerrosta niiden alle.

Esityksen mukan näiden rakentaminen on hankalaa, jos ent. taloustoimistoa ei pureta. Pelätään ilmeisesti että se putoaisi kaivettavaan monttuun.

Porvoon vision perusteluissa menestystekijäksi mainittu "aito ja monikerroksinen kaupunkiympäristö" tosiaan tarkoittaa - kuten aikaisemmin olen ounastellutkin - kerrosten lukumäärää, ei kaupunkiympäristön historiallisia kerrostumia.

Erikoista on myös se, että "Toimiva ja nykyaikainen kaupunkikeskusta" on mahdollista toteuttaa lähes 37-vuotiaan asemakaavan hengessä (kaupungintalon takana oleva kaava on vahvistettu 24.11.1970). Asemakaava on myös todettu vanhentuneeksi 12.3.2007.

Maankäyttö- ja rakennuslain 61§ mukaan rakennuslupaa ei voida myöntää ennen asemakaavan muuttamista, vaan päätöksestä, jolloin asemakaava todetaan vanhentuneeksi, astuu voimaan rakennuskielto asemakaavan muuttamiseksi. Vähän epäselvää minulle on, miten tämä vaikuttaa purkamisasiaa.

Esityksessä on pohdintaa purkamisesta. Siinä todetaan, että "maankäyttö- ja rakennuslaki edellyttää purkamisen yhteydessä ottamaan talteen, ja mikäli mahdollista säilyttämään mahdollisimman suuren osan rakennusta ja materiaalia". Esityksessä todetaan, että talteenotto- ja säilyttämisnäkökulma toteutuisi rakennuksen myymisellä purettavaksi ja siirrettäväksi.

Esittyksen kohta viittaa todennäköisesti mrl:n pykälän 139 2. momenttiin purkamisluvan edellytyksistä ja pykälään 154 rakennuksen purkamisen järjestämisestä:


139 § Purkamisluvan edellytykset
Purkamisluvan myöntämisen edellytyksenä on, ettei purkaminen merkitse rakennettuun ympäristöön sisältyvien perinne-, kauneus- tai muiden arvojen hävittämistä eikä haittaa kaavoituksen toteuttamista.

Lupahakemuksessa tulee selvittää purkamistyön järjestäminen ja edellytykset huolehtia syntyvän rakennusjätteen käsittelystä sekä käyttökelpoisten rakennusosien hyväksi käyttämisestä.

154§ Rakennuksen purkamisen järjestäminen
Rakennuksen tai sen osan purkaminen tulee järjestää niin, että luodaan edellytykset käyttökelpoisten rakennusosien hyväksikäyttämiselle ja huolehditaan syntyvän rakennusjätteen käsittelystä.

Purkamislupa ei tosiaankaan haittaisi 1970-luvulta peräisin olevan asemakaavan toteutumista, mutta siitä, hävitetäänkö purkamisella rakennetun ympäristön perinne-, kauneus- tai muita arvoja, en olisi niinkään varma.

On lisäksi huomattava, että rakennuksen siirtäminen on purkamista ja uudisrakentamista. Siirrettyyn rakennukseen kun sovelletaan kaikkia niitä määräyksiä, jotka uudisrakentamista koskevat. Siirtäminen muuttaa lisäksi toriympäristön kaupunkikuvaa aivan samalla tavalla kuin purkaminenkin.

Mistä sopivaa aasinsiltaa pitkin päästäänkin mrl:n pykälään 118, jota esityksessä ei ole sivuttu sanallakan:

118 § Rakennustaiteen ja kaupunkikuvan vaaliminen
Rakentamisessa, rakennuksen korjaus- ja muutostyössä ja muita toimenpiteitä suoritettaessa samoin kuin rakennuksen tai sen osan purkamisessa on huolehdittava siitä, ettei historiallisesti tai rakennustaiteellisesti arvokkaita rakennuksia tai kaupunkikuvaa turmella.

Teknisen lautakunnan aikaisemmin maakuntamuseolta pyytämässä lausunnossa kiinnitettiin huomiota rakennuksen kaupunkikuvalliseen merkitykseen. Onkohan kaupunginhallituksella ollut mahdollisuus tutustua maakuntamuseon lausuntoon? Lausunnosta tai sen sisällöstä ei sanota halaistua sanaa kaupunginjohtajan purkamisesityksessä. Eikä myöskään siitä, maakuntamuseon lausunnon mukaan purkamiselle ei mrl:n 139 § mukaan tule myöntää purkamislupaa.

Rakennuksen myymisen riskejä on selvitetty rakennusvirhevastuun näkökulmasta. Varmaan siksi, että rakennuksessa omalaatuisella tavalla toteutetussa sisäilmakartoituksessa oli havaittu kohonneita itiöarvoja.

Sitä vain ihmettelee, miten yksityiset ihmiset voivat ja uskaltavat myydä hyvinkin huonokuntoisia rakennuksia. Miksei kaupunki voi myös? Eikai kaupungilla ole sen laajempaa myyjän vastuuta kuin yksityisellä.

Kaiken kaikkiaan Kaikkien aikojen Porvoo antaa jälleen parasta esimerkkiä siitä, kuinka rakennusperintöämme tulee vaalia: Huonoa hoitoa ja sitten purku.

Kulutuskulttuuria, elinkaariajattelua, slit och släng. Ja kaupunkiypäristö köyhtyy.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi hyvänen aika. Onhan se nyt kumma, ettei edes maakuntamuseon lausunnolla ole painoarvoa. Surullista huomata, että tällaista vielä nykyäänkin tapahtuu, eikö 60- ja 70-luvun purkamisista opittu mitään? Ja nyt pitäisi jo pystyä näkemään myös sodanjälkeisen rakennuskannan arvo, sillä sekin alkaa olla uhattuna.

Genoveeva kirjoitti...

Kj:n esityksessä ei mainittu sanaakaan maakuntamuseon lausunnosta, eikä sitä ainakaan ryhmille ollut toimitettu käsiteltäväksi. Vaikuttaa siltä että nykyinen kj entistä vähemmän piittaa lautakuntien ja muiden viranhaltijoiden tekemistä selvityksisstä.