5.5.06

Kevät on puutarhatöiden aikaa

Keväällä skillat ja krookukset nostavat päätään, puut alkavat heräillä talvihorroksestaan, ja linnut livertävät. Yht´äkkiä ihmiset huomaavat, että puutarhalle on aika tehdä jotakin. Joillekuille riittää kevyt haravointi ja siivous, toiset taas alkavat toteuttaa talven aikana suunniteltuja suurempia pihatöitä.

Suurimpaan osaan pihatöistä riittää käsityökalut, mutta joihinkin töihin tarvitaan järeämpää kalustoa.



Vanhassa Porvoossa ei kaivuutöitä muinaismuistolain nojalla saa tehdä ilmoittamatta Museovirastolle. Sillä koskaan ei tidä, mitä keskiaikaisessa kaupungissamme maan poveen kätkeytyy. Kaivuutyöt on suoritettava huolella ja varovasti, ja tarvittaessa arkeologin valvovan silmän alla.

Noin puolen metrin syvyydestä alkavat Vanhan Porvoon arvokkaimmat kerrostumat. Tämän alapuolella sijaitsevat esimerkiksi kerrostumat, jotka Porvoon monien palojen yhteydessä ovat syntyneet. Porvoohan paloi tai poltettiin useamaan otteeseen myös ennen kuuluisinta ja viimeisintä paloa 1760, jossa tuhoutui 203 Porvoon 293 rakennuksesta. Kaupunkimme historian varhaisimmat kerrostumat 1500-luvulta sijaitsevat noin puolessatoista metrissä.



Olisi varmaan syytä vuosittain lähettää Vanhan Porvoon asukkaille muistutus siitä, että he asuvat historiallisesti erittäin merkittävällä ja arvokkaalla alueella, jonka historialliset kerrostumat on aina kaivuutöiden yhteydessä otettava huomioon. Aina kun tarttuu lapioon tositoimet mielessä, tai harkitsee pihakaivurin vuokraamista, olisi ilmoitettava Museovirastolle tai maakuntamuseolle.

Kevättalvella eräs Vanhan Porvoon sydämessä sijaitseva asunto-osakeyhtiö lähti oma-aloitteisesti kaivelemaan rakennuksen kellaria ties mistä syystä. Siellä ehdittiin osa poistetusta maa-aineksesta kärrätä kaatopaikalle. Noin vuosi sitten poistettiin Museovirastolle ilmoittmatta Kaupunkimme vanhimpia vuoden 1760 tulipalolta säilyneitä kerrostumia Itäisen pitkänkadun ja Koulukujan kulmassa tehtävien rakennustöiden alta. Ja nyt näyttää Vuorikadulla myös töpeksityn.

Joku aukoton systeemi olisi Porvooseen kyllä saatava, jottei tällaista pääsisi tapahtumaan. Valvontavastuuta ei kuitenkaan voi sälyttä vain ylityöllistetyille rakennusvalvojillemme.

Ei kommentteja: