17.11.06

&%#keleen museoihmiset

BBL:ssä kerrotaan tänään, kuinka tuomiokirkon rakennustyömaalla sauhuaa. Syynä on se, että Museovirastossa ei ilmeisesti olla aivan vakuuttuneita siitä, että Porvoossa noudatetaan viraston antamia ohjeita siitä, kuinka korjaustöitä tulee tehdä.

Kesäkuussa Uusimaassa kerrottiin, kuinka palojäänteitä kärrättiin kaatopaikalle, mistä Museoviraston konservaattorit niitä kävivät dokumentoimassa. Lokkien kirkunan keskellä tutkittiin kattorakenteiden jäänteitä. Kaatikselle menivät myös kymmenien tuhansien paanujen kiinnittämisessä käytetyt käsin taotut ja kierrätettävät naulat.

BBL:ssä kerrotaan tänään, että materiaalia olisi myös myyty jopa rautakauppiaille. Lisäksi kerrotsaan, että kun palojätteitä lähdettiin poistamaan holvien päältä, käytettiin niin voimakasta imuria, että holvit olivat lähteä mukana. Museovirasto vaati töiden välitöntä keskeyttämistä ja työmenetelmän vaihtamista hellävaraisempaan. Tässä vaiheessa oli oltu jopa poliisiin yheydessä.

Niillä on vain lukuisia vaatimuksia, mutta mitään konkreettista apua ei kuitenkaan saada
Porvoon seurakuntayhtymän kiinteistöpäällikkö
Borgåbladet 17.11.2006

Porvoon tuomiokirkon korjaaminen ei ole normaalia kiinteistönhoitoa, sillä kaikki ennen 1917 rakennetut kirkot ovat kirkkolailla suojeltuja. Museovirastolla on lain nojalla oikeus ja velvollisuus valvoa ja ohjata kaikkia työvaiheita. Siihen pitää Porvoossa vain sopeutua.

Ei kommentteja: