14.11.06

Tärvelty alkuperäinen vai vanhan kopio?



Kaupungilla kerrotaan, että Vanhassa Porvoossa Itäisellä pitkälläkadulla sijaitsevan rakennuksen purkumahdollisuukisa on vähän selvitelty.

Kyseisen rakennuksen alkuperäinen hirsirunko on perinteisen parituvan mallinen, jota on joskus jatkettu kadunpuoleisesta päädystä. Purkutarvetta ollaan perusteltu sillä, että rakennus on "peruskorjattu" joskus 80-luvun alussa. Tuolloin rakennuksen hirsirunko on kuulemani mukaan pilkottu todella huolellisesti.

Ainakin yksi hirsirungon väliseinä on peruskorjauksen yhteydessä poistettu kokonaan, mikä on johtanut ulkoseinien pullistumiseen rakennuksen kaksikerroksisessa osassa. Myös muita väliseiniä on poisteltu. Hirsirungosta on ulkoseinillä myös poistettu pätkiä - ilmeisesti huonokuntoisina - sieltä täältä siten, että se kuulemma muistuttaa lähinnä tilkkutäkkiä.

Aikoinaan on peruskorjausta varten kuulemma tehty ihan pätevät suunnitelmat, mutta rakennus remontoitiin kuitenkin vähän niistä poiketen. Lattia on erittäin huonokuntoinen, lisäksi välipohja on rakennettu uudestaan. Remontin tekotavasta kertoo se, että yläkerran asuintila on kakkosnelosten varassa, joiden jänneväli lähentelee viittä metriä...

Rakennus on hiljattain vaihtanut omistajaa, ja uusi omistaja on tietojeni mukaan tiedustellut mahdollisuutta toteuttaa korjaustoimenpiteet siten, että vanha hirsirunko korvattaisiin uudella samankokoisella. Ilmeisesti olisi tarkoitus palauttaa myös purettuja väliseiniä. Vuorilaudoitus, ovet, ikkunat yms. rakennusosat olisi kuulemma alustavien suunnitelmien mukaan tarkoitus ottaa talteen ja käyttää uudestaan. Rakennuksesta oltaisiin ilmeisesti tekemässä täsmälleen entisen kaltainen.

Kaupungilta on tiedusteltu mahdollisuutta korvata ilmeisen huono hirsikehikko, ja säilyttää kaikki muu. Tiettävästi Vanhan Porvoon rakennuslupatyöryhmä (vapora) on käynyt tutustumassa tilanteeseen.

Asiasta on pyydetty lausuntoa museovirastolta, joka ei tiettävästi tässä vaiheessa ole sanonut varsinaisesti mitään mihinkään suntaan, vaan ottanee asiaan kantaa vasta siinä vaiheessa, kun esitetään korjaussuunnitelmat. Rakennuksen purkaminen edellyttää uusien suunnitelmien ja piirrustusten hyväksymistä.

Nykyinen olemassa oleva hirsirunko - jos se säilytetään - ei oikein toimi hirsirungon lailla, vaan korjattuna tulee olemaan eräänlainen rankorakenne-hirsirakennushybridi. Uuden hirsirungon ongelmana taas on juuri se hirsirungon uutuus.

Villakoiran ydin lienee se, kumpi on parempi: pilattu alkuperäinen hirsikehikko vai vanhan kopio.

Samalla voidaan kysyä, mikä rakennuksessa on suojelun arvoista? Tärvelty hirsirunko? Rakennuksen ulkoasu, sen mittasuhteet, materiaalit? Entä kuinka "tärvelty" rakennuksen pitää olla, että sen arvo menetetään?

Kinkkisiä kysymyksiä. Mitäs mieltä olette?

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vanhan kopio on paljon parempi kuin pilattu alkuperäinen. Korjaamalla palautetaan alkuperäinen rakenne ja perintö jotenkin säilyy.

Voisikohan tätä verrata vaikka vanhaan hevoskärryyn jossa on 70-luvulla asennetut autonrenkaat alla. Toki se edustaa muutosajankohdan arvoja mutta jos tallista löytyy alkuperäiset vm. 1910 puupyörät niin eikö ne voisi laittaa takaisin ilman että kokonaisuus on pilattu? Vaikka ehkä jouduttaisiinkin takomaan alkuperäisen kaltainen akseli pilatun tilalle.

Ajoneuvojen museokatsastuksen yhteydessä on puhuttu paljon vanhoista muutoksista. Mikäli ajoneuvoa on muutettu 30 vuotta sitten alkuperäisestä poikkeavaksi olisiko se nähtävä historiallisesti arvokkaana vai pitäisikö pyrkiä palauttamaan muutokset? Itse katselen mieluummin alkuperäistä tai sellaisen kaltaiseksi palautettua ajoneuvoa kuin yhden sekopään joskus ideoimaa himmeliä. Ne todella harvoin ovat säilyttämisen arvoisia. Eikä taida kuvattu kakkosnelos-virityskään olla rakennuksena mitenkään säilyttämisen väärti. Mitäs jos sama mökki olisi vaikka Askolassa eikä vanhassa kaupungissa? Tuntuisiko entistäminen silloin järkevämmältä?

Anonyymi kirjoitti...

Virhehän on tapahtunut jo siinä vaiheessa, kun kantavaa hirsirunkoa on lähdetty tärvelemään. Käytännössä purkutuomiolle saatiin oikeutus jo tuolloin.

Kopiorakennuksen myötä osa vanhasta historiasta häviää, se on selvää. Mutta silti se on parempi ratkaisu kuin tekohengittää jo kuollutta potilasta.

Teppo kirjoitti...

Rakennusksen historiallinen arvohan muodostuu kaikista ajan saatossa siihen tehdyistä muutoksista, korjauksista ja muista toimenpiteistä.

Tästä näkökulmasta katsottuna rakennuksen hirsikehitkon uusiminen ja korvaaminen vanhan kopiolla hävittäisi rakennuksen historiallisen arvon.

Mutta, toisaaltahan rakennuksen historiallinen arvo on jo aikaisemman remontin yhteydessä hävitetty, ainakin osittain.

Onko siis rakennuksella enää arvoa pelkän kaupunkikuvan kannalta (ulkoasu säilytettävä), vai onko pilkotulla hirsikehikolla myös historiallista arvoa.

Käsittääkseni museoalan asiantuntijat antavat hyvin vähän arvoa kopioille. Eli tässä tapauksessa ilmeisesti pitää päättää, kuinka laajat toimenpiteet hävittävät (rakennus)historiallisen arvon, ja onko sellainen vahinko jo päässyt käymään.

Jos siis päädytään hakemaan purkulupaa.

Anonyymi kirjoitti...

Jos nykyiselle runkoratkaisulle ei tehdä mitään, koko talo melko varmasti luhistuu käyttökelvottomaksi. Onko sitten järkevämpää korjailla nykyistä rakennetta vai rakentaa kokonaan uusi, vanhat listat ja muut yksityiskohdat säilyttäen? Kinkkinen kysymys tosiaan. Jos päädytään rakentamaan uusi hirsirunko, on valvottava huolellisesti, että vanhat yksityiskohdat todella säilytetään, eikä niitäkin uusita.

Anonyymi kirjoitti...

Korjattavahan se on jos tilanne sitä vaati. Talon "luhistuminen" kai tuskin on niin peruuttamaton ettei liian pienillä puutavaradimensioilla suoritettu 80-luvun korjaus ole korjattavissa.

Samoihin aikoihin kun tämä erittäin kaunis ja sopusuhtainen talo viimeksi remontoitiin, kaksi tonttia etelään saman kadun varrella purettiin vanhat rakennukset "korjauskelvottomina". Tilalle rakennettiin sinänsä kiva moderni talo, joka kuitenkin on täysin epäsopiva siihen ympäristöön. Uuden asuintalon harjakatto kohosi niin paljon vanhaan verrattuna, että kokonainen toinen kerros siunautui sen alle! - Kunhan ei tässä tapauksessa vain oltaisi selvittämässä juuri tuollaisien lisäneliöiden rakentamista.