On se kumma!
Sama rakentaja, joka on kunnostautunut väriliitutehtaan, Törmäkatu 2:n, työväentalon ja Linnankoskenkatu 59:n asemakaavassa suojeltujen rakennusten kohdalla, jatkaa omalaatuista rakentamistaan Linnankoksenkatu 46:ssa, jolla muuten myös sijaitsee asemakaavassa suojeltu rakennus.
Siellä kaivetaan parkkihallia, ja rouhitaan samalla vähän naapurinkin puolta - vastoin näiden tahota. Tästä kertoo Borgåbladet 10.2.2006 verkkolehdessään.
Ensin Rakentaja oli - taas vanhojen kaavojen pohjalta - aikonut rakentaa kerrostalonsa aivan tontin rajalle. Kun tämä asia huomattiin, siirrettiin rakennusta neljän metrin päähän rajasta. Maan alle tuleva, suunniteltua vähän suurempi parkkihalli kuitenkin jää aivan rajaan kiinni.
Lehdessä naapurit kertovat, kuinka heidän pihallaan oli alettu kaivaa monttua pysäköintihallia varten. Kun jonkin aikaa oli kaivettu, tultiin pyytämään allekirjoitusta kaivuulupaan. Tontin omistajia tämä ihmetytti, ja asiaa oli tarkistettu rakennusvalvojalta ja pääsuunnittelijalta (molemmat muuten samoja kuin aikaisemmissakin kohteissa).
Tontin omistajan mukaan nämä olivat antaneet ymmärtää, että rakentajalla on oikeus naapurin tontilla kaivamiseen. Lisäksi omistajien mukaan heille oli kerrottu, että rakennustoiminnan kieltäminen omala tontilla oli kuulemma "tosi hankalaa" ja vaatisi toimepidekiellon, ja että "he loppujen lopuksi siinä kuitenkin häviäisivät".
Lehdessä haastatellun rakennusvalvontapäällikön mukaan naapurin tonttia ei kuitenkaan voi käyttää ilman lupaa. Näin sanoo lehdessä nyt myös rakennusvalvoja. Pääsuunnittelija sanoo, ettei ketään ole pakotettu antamaan lupaa.
Kysyttäessä pääsuunnittelijalta, miksi ensin alettiin kaivaa, ja sitten vasta kysyttiin lupa, vastaa hän näin:
Ensin pyydettiin lupa. Naapurit allekirjoittivat vapaaehtoisesti, eikä kenenkään ohimolla ole pidetty pistoolia.
Ajatelkaapa itsenne tontinomistajan saappaissa: Pihallanne kaivetaan. Kaivuri on käynnissä. Nimi pitäisi kirjoittaa paperiin. Ne, jotka saadaan puhelimitse kiinni, sanovat, että kaivaa saa. Mitä siinä maallikko tekee?
Eköhän se vieressä jyrisevä kaivuri ole aika järeä ase...
Lue Borgåbladetin juttu 10.2.2006 verkkolehdessä tai painetussa numerossa 11.2.2005

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti