11.4.06

Miten Porvoo haluaa rakennettavan?


Ilmakuva vuodelta 1934. Kuvan lähde: Vykort från Borgå

Alla olevan kirjeen lähetin 11.4. sähköpostitse seuraaville tahoille. Lisäksi toimitin samaisen kirjeen 13.4. kaupungin kirjaamon kautta kaavoitus- ja rakennuslautakunnalle.
Mikäli, hyvä lukija, kuulut yllä mainittuihin, pyydän ystävällisesti ensimmäiseksi tutustumaan seuraaviin blogini osiin:

Kuvakimara osoitteesta Linnankoskenkatu 59, vuosi 2006
Kuvakimara osoitteesta Linnankoskenkatu 59 (vuoden 2005 vaiheita)

Pyydän lisäksi huomioimaan, että olen tähän alle liittänyt linkkejä, joita ei sähköpostitse lähettämässäni kirjeessä ollut.


Arvoisa kaavoitus- ja rakennuslautakunnan jäsen, hyvät päättäjät


Noin neljä kuukautta sitten lähestyin kaupunkimme päättäjiä sähköpostitse ja ilmaisin vakavan huoleni kaupunkimme tahdosta vaalia rakennusperintöämme.

Totesin tuolloin kirjeessäni, että vaikka kaupunkimme on huolehtinut merkittävien rakennusten suojelemisesta asemakaavassa, on kaupungissamme kuitenkin mahdollista rakentaa asemakaavan suojelumääräyksistä piittaamatta. Erityisesti kiinnitin tuolloin huomiota osoitteessa Linnankoskenkatu 59 sijaitsevan vuonna 1867 rakennetun asemakaavassa suojellun rakennuksen rakennustöihin.

Sittemmin on osoittautunut, kuinka täydellisen väärin asemakaavan suojelumerkintöjä Porvoossa on mahdollista noudattaa: Mainitun rakennuksen historiallinen arvo on kuluneen neljän kuukauden aikana hävitetty.

Kyseistä rakennusta on kaupunginjohtajan valtuuston kokouksessa 29.3.2006 antamien tietojen mukaan lainvoimaisesta rakennusluvasta poiketen korotettu. Korottaminen on kaupunginjohtajan mukaan kuitenkin tulossa muutoslupa-asiana uuteen käsittelyyn julkisivujaoston kautta.

Linnankoskenkatu 59 on 27.4.2005 vahvistetussa kirjastoaukion asemakaavassa merkitty asemakaavassa suojelluksi rakennukseksi (sr-4).

Koska kyseessä on asemakaavassa suojeltu rakennus, ei kunta maankäyttö- ja rakennuslain 171§ mukaan voi myöntää lupaa vähäistä suuremmalle poikkeamiselle rakennusoikeudesta. Rakennuksen asemakaavan mukainen rakennusoikeus on 120 m2. Rakennukselle hyväksytyn rakennusluvan mukaan huoneistoalaksi mainitaan 177,5 m2. Koska rakennuksen katto on kokonaisuudessaan purettu ja rakennettu uudestaan, ei kyseessä ole olemassa olevan ullakon käyttöönotto, joka asemakaavan erityismääräyksissä mainitaan, vaan uudisrakentaminen, joka tulee laskea rakennusoikeuteen. Rakennusoikeus on näin ollen ylitetty 57,5 m2:llä, eli 48 prosentilla.

Edellä mainittuun pykälään viitaten kunta ei myöskään voi myöntää lupaa poiketa asemakaavan suojelumääräyksistä. Rakennuksessa on tehty huomattavia julkisivumuutoksia. Todetun lainvoimaisen rakennusluvan vastaisen korottamisen lisäksi rakennuksen kattokulmia on muutettu ja katolle on lisätty kattolyhtyjä. Savupiippujen mittasuhteita on muutettu, uudet ikkunat on asennettu syvennyksiin ja pihan puolella on tehty suuria julkisivumuutoksia.

Maankäyttö- ja rakennuslain 171 § mukaan vähäistä suuremmasta poikkeamisesta rakennusoikeudessa ja poikkeamisesta asemakaavan suojelumerkinnöistä päättää alueellinen ympäristökeskus.

Olen hyvin huolissani kaupunkimme kyvystä vaalia yhteistä rakennusperintöämme Vanhan Porvoon asemakaava-alueen ulkopuolella. Kansalaisen silmissä vaikuttaa siltä, että rakentaja voi asemakaavamääräyksistä piittaamatta toteuttaa parhaaksi katsomiaan rakennustoimenpiteitä rakennusvalvontaviranomaisen todella puuttumatta asiaan.

Maankäyttö- ja rakennuslain luvussa 24 luetellaan useita keinoja, joilla rakennusvalvontaviranomainen voi puuttua luvattomaan, lainvoimaisen rakennusluvan vastaiseen tai asemakaavamääräysten vastaiseen rakentamiseen. Näitä keinoja ei Porvoossa kuitenkaan ole ollut tapana käyttää.

Porvoossa valittu pehmeä linja ei kuitenkaan näytä tukevan asemakaavan suojelumääräysten toteutumista. Porvoon käytäntö on, ainakin Linnankoskenkatu 59:n tapauksessa, kovin ristiriitainen maankäyttö- ja rakennuslain pykälän 118 kanssa:

§ 118 Rakennustaiteen ja kaupunkikuvan vaaliminen
Rakentamisessa, rakennuksen korjaus- ja muutostyössä ja muita toimenpiteitä suoritettaessa samoin kuin rakennuksen tai sen osan purkamisessa on huolehdittava siitä, ettei historiallisesti tai rakennustaiteellisesti arvokkaita rakennuksia tai kaupunkikuvaa turmella.

Koska Linnankoskenkadun tapaus nyt on tulossa uuteen käsittelyyn, toivoisin että kunnan rakennusvalvontaviranomaisena Te, arvoisa kaavoitus- ja rakennuslautakunnan jäsen, pidätte huolen siitä, että rakennuksen korjaus- ja muutostyöt toteutuvat asemakaavamääräysten ja maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti.

Linnankoskenkadun 139-vuotiaan rakennuksen historiallista arvoa ei enää voi palauttaa. Kaupungissamme on kuitenkin vielä jäljellä historiallisesti ja kaupunkikuvan kannalta tärkeitä rakennuksia myös Vanhan Porvoon ulkopuolella. Toivon hartaasti, että kaavoitus- ja rakennuslautakunta kaupungin rakennusvalvontaviranomaisena tarkemmin huolehtii siitä, että rakennusperinnöstämme on tulevaisuudessa jäljellä muutakin kuin katuverkko.


Kunnioittaen,

Teppo Ruohtula
www.korjataanko.blogspot.com

Ei kommentteja: