Kuka rakennuksia oikein suojelee?

Lauantaina 1.4. oli Uusimaassa pääkirjoitus otsikolla "Rakennetun suojelulla on monta merkitystä". Pääkirjoituksessa käsiteltiin rakennussuojelun perusteita ja periaatteita ja pohdiskeltiin eri näkökulmia rakennusten suojeluun.

Kirjoituksesta jäi vähän sellainen maku, että päätoimittajalla ei ehkä ole ihan selvää käsitystä siitä kuka tekee rakennusten suojelemiseen liittyviä päätöksiä. Rakennussuojelupäätösten takaa löytyy hyvin harvoin Museovirasto.

Kaupunkikuvaa, rakennettua ympäristöä ja merkittäviä rakennuksia suojellaan ensisijaisesti asemakaavalla. Asemakaavalla suojeltuja rakennuksia on Suomessa kymmeniä tuhansia. Näillä suojelumääräyksillä tähdätään lähinnä siihen, ettei historiallisesti ja kaupunkikuvan kannalta merkittäviä rakennuksia tai niiden osia syyttä suotta hävitetä.

Asemakaavalla myös määritellään kunnan tahto siitä, minkä kaltaista rakentamista millekin alueelle halutaan. Asemakaavan suojelumerkintöineen vahvistaa valtuusto, ei Museovirasto.

Esimerkiksi suurin osa Porvoon empire-kaupunginosan vanhoista puurakennuksista on asemakaavassa suojeltuja. Tämä edustaa Porvoon tahtoa kaupunginosan kaupunkikuvan säilyttämiseen. Tonteille on kyllä myönnetty paljon rakennusoikeutta uudisrakennuksia varten. On huomattava, että asemakaavan suojelumerkinöillä harvemmin puututaan rakennusten sisätiloihin.

Runeberginkatu, folkakademin rakennuksen kohdalta pohjoiseen
Kuvan lähde: Gamla vykort från Borgå

Eri asia on rakennussuojelulailla suojellut rakennukset. Tällaisia on Suomessa hieman yli 200. Porvoossa rakennussuojelulailla suojeltuja kohteita on seitsemän kappaletta, joista neljä on Vanhassa Porvoossa. Suojelupäätöksen tekee ympäristökeskus, ei Museovirasto. Museovirastolta tosin pyydetään lausunto asiassa.

Diktarhemmet. Yksi Porvoon rakennussuojelulailla suojelluista rakennuksista
Kuvan lähde: Gamla vykort från Borgå

Se, että Museovirasto kieltää "vanhan talon omistajaa rakentamasta pihan puoleisen oven yhteyteen kuistin" ei ole Porvoossa kovin todennäköistä. Myös se, että grynderit joutuisivat manaamaan Museovirastoa siitä, että "oivallisella rakennuspaikalla sijaitseva suojeltava rappiotalo" estää rakennustyöt, on aika harvinaista.

Museoviraston sijasta pitää pääkirjoituksessa mainitun grynderin manata rappiotalon huonosta kunnosta edellistä omistajaa, joka ei ole noudattanut maankäyttö- ja rakennuslain 166§ mukaista kunnossapitovelvollisuuttaan, tai kunnan rakennusvalvontaviranomaista siitä, että tämä ei ole määrännyt rakennusta korjattavaksi samaisen pykälän perusteella.

Vanhan talon omistajan tulee - siinä missä uudisrakentajankin - noudattaa asemakaavan merkintöjä rakentamisessa. Kaikki varmaan hyväksyvät sen, että 2-kerroksisen rakennuksen paikalle ei saa rakentaa 5-kerroksista rakennusta. Harvemmat ymmärtävät, että historiallisesti ja kaupunkikuvan kannalta merkittävän rakennuksen arvoja ei saa hävittää rakennukselle sopimattomilla ja harkitsemattomilla korjauksilla. 200-vuotiaan rakennuksen toimitusaika on 200 vuotta. Samaisen rakennuksen voi hävittää parissa päivässä.

• Tämä kirjoitus julkaistiin myös Uusimaan yleisönosastolla 7.4.2006