5.12.06

Vaivaako Porvoota tuhoamisvietti?

1980-luvun puolivälissä käytiin kiivasta keskustelua Porvoon keskustan alueen asemakaavasta ja rakentamisesta. Monet silloin esille nostetut seikat ovat kovin ajankohtaisia vieläkin. Tuolloin etenkin Uusimaa-lehdessä oli laajoja kirjoituksia rakentamisesta Porvoossa.

Aikaisemmin kerroin, että käsiini ajautui lehtileikekirja noilta ajoilta. Kurkistetaan taas ajassa taaksepäin 80-luvulle, jolloin kaikki oli - yhtä huonosti.


Uusimaa 18.9.1985 - klikkaa kuvaa nähdäksesi sen suurempana

Tämä kirjoitus julkaistiin 18.9.1985 Uusimaassa. Artikkelissa todetaan, että Vanhan Porvoon ja Myllymäen väliin jäävä alue on muuttunut 80-luvun alkupuolella puutalomiljööstä kerrostalolinnakkeeksi.

Yhä kaupunkisuunnittelupäällikkönä toimiva Johan Pfeifer valitteli jo kaksikymmentä vuotta sitten, että syntynyt kokonaisuus merkitsi katkosta kaupunkikuvassa. Pfeifer toteaa kirjoituksessa, että jälkeenpäin ajateltuna alueelle olisivat sopineet paremmin puiset pienkerrostalot, mutta "sellaiset ajatukset eivät suunnitteluvaiheessa miellyttäeet kiinteistövälityksiä eikä rakentajia".

Sama meiniki on vieläkin Porvoossa vallalla: rakentamisesta päättävät kiinteistövälittäjät ja rakennusurakoitsijat, eivätkä päättäjät ja virkamiehet.

Syy Kaivokadun ja Linnankoskenkadun puurakennusten hävittämiseen on Uusimaan kirjoituksen mukaan 70-luvun nousuhuumassa tehdyt asemakaavat. Otsikossa sisäsivuilla todetaan, että "70-luvun kaava kaduttaa, mutta liian myöhään"


Uusimaa 18.9.1985 - klikkaa kuvaa nähdäksesi sen suurempana

Kirjoituksessa ennustettiin osuvasti, että Linnankoskenkadun ja Kaivokadun puutalot tulevat todennäköisesti häviämään yksi toisensa jälkeen. Kirjoituksesa Pfeifer veikkaili myös, että Aleksanterinkadun ja kaupunginpuiston välimaastossa sijaitsevat talot todennäköisimmin puretaan, ja että tilalle rakennetaan massaltaan saman kokoisia rakennuksia.

Ei ole vielä purettu, paitsi Kaivokadun ja Aleksanterinkadun risteyksessä olleet empire-rakennukset. Tai siis pitkän heitteillejätön, soutamisen ja huopaamisen jälkeen ne paloivat sopivasti vahingossa.



Ihan oikeutetusti kirjoituksessa esitettiin seuraava kysymys, jonka voisi kysyä yhä uudelleen ja uudelleen:

Jos kaupunki päätyy repimiseen, voidaan hyvällä syyllä kysyä, vaivaako Porvoota repimisvietti, jonka taustalla piilee ajatus: riittäähän meille vanha kaupunki.
Uusimaa 18.9.1985

Ei kommentteja: