Vastaselitys
Aikaisemmin kerroin, että Linnankoskenkatu 46:n rakennuslupapäätöksestä on jätetty valitus Helsingin hallinto-oikeuteen. Niin ikään aikaisemmin kerroin, että Porvoo on oman lausuntonsa asiasta antanut 12.10.
Tiivistetysti valitusprosessin vaiheet ovat seuraavat:
1. Päätös
2. Valituksen jättäminen tehdystä päätöksestä valitusajan kuluessa
3. Hallinto-oikeus pyytää valitukseen liittyen lausunnot luvan hakijalta ja kaupungilta
4. Hallinto-oikeus antaa valittajalle mahdollisuuden tehdä vastaselitys annetuista lausunnoista
5. Hallinto-oikeus antaa päätöksensä asiasta
Rakennusluvan hakija ei ole tiettävästi antanut asiaan liittyen lausuntoa.
Valitusprosessissa valittajalla on siis mahdollisuus antaa vastaselitys annetuista lausunnoista. Porvoon kaavoitus- ja rakennuslautakunnan 12.10. antamaan lausuntoon liittyen on saamieni tietojen mukaan annettu seuraavanlainen vastaselitys:
VASTASELITYS
Porvoon kaupungin kaavoitus- ja rakennuslautakunta on antanut lausunnon Helsingin hallinto-oikeuteen 31.5.2006 jättämääni rakennuslupapäätöstä koskevaan valitukseen liittyen. Käytän mahdollisuuttani kirjallisen vastaselityksen antamiseen Porvoon kaupungin kaavoitus- ja rakennuslautakunnan 12.10.2006 antamasta lausunnosta.
Porvoon kaavoitus- ja rakennuslautakunnan perustelu, jonka mukaan ullakon käyttöönoton yhteydessä tehtävä asianmukainen lämpöeristäminen vaatisi vesikaton purkamisen, on kestämätön. Porvoon kaupungin alueella on viimeisimpien vuosikymmenten aikana otettu lukuisia empire-aikakauden rakennusten ullakkokerroksia asuinkäyttöön, mutta tiettävästi vain yhdessä rakennuksessa on käyttöönoton yhteydessä kokonaisuudessaan purettu vesikatto kaikkine rakenteineen. Sekin on tämän rakennusluvan hakijana toimivan urakoitsijan saneeraama asemakaavassa suojeltu kohde, jonka asemakaavan ja rakennusluvan vastaisiksi todetut saneeraustyöt suoritettiin talvella 2005-2006.
Ullakkotilan käyttöönotto vaatii ikkunoiden rakentamista. Ullakkoikkunoiden toteuttaminen on kuitenkin mahdollista kaupunkikuvaan sekä ympäristön rakennuskantaan paremmin sopivin tavoin. Lukemattomissa kohteissa Porvoon empire-kaupunginosissa on kattoikkunat toteutettu kaupunkikuvaan ja rakennusten tyyliin paremmin sopivilla ikkunoilla, eikä näiden rakentaminen ole edellyttänyt vesikaton purkamista kokonaan.
Nyt suunniteltujen ja vt. rakennusvalvontapäällikön lainvastaiseen aloittamisoikeuspäätökseen perustuen jo toteutettujen, sekä kadun että pihan puolella sijaitsevien kattoikkuna- ja parvekeratkaisujen ei millään tavoin voida katsoa kuuluvan empire-aikakauden rakennukseen, saati sitten sopivan empire-asemakaavan mukaiseen kaupunkikuvaan.
Kaupunkikuvallisesti merkittäviä seikkoja ovat rakennusten massoittelu, kattomuodot ja -kulmat, räystäs- ja harjakorko sekä myös ikkunoiden mittasuhteet ja sijoittelu. Nämä seikat yhdessä antavat rakennukselle sen yleispiirteisen luonteen. Yleispiirteinen luonne mainitaan Porvoon kaavoitus- ja rakennuslautakunnan lausunnossakin kaupunkikuvan säilymisen kannalta merkittäväksi tekijäksi.
Porvoon kaavoitus- ja rakennuslautakunnan lausunnossa sanotaan, että rakennuksen yksityiskohdat ovat rakennussuojelun alaan liittyvä kysymys, ja todetaan edelleen, että jos rakennus olisi asemakaavassa suojeltu merkinnällä sr, olisivat valituksessa mainitut seikat tulleet tarkasteltavaksi rakennuslupaa myönnettäessä.
Yksittäisiä rakennuksia voi suojella rakennussuojelulailla tai asemakaavalla. Asemakaavassa suojeltavia kohteita voidaan merkitä erilaisin merkinnöin. Suojeltava rakennus merkitään asemakaavassa ympäristöministeriön asemakaavamerkinnät ja -määräykset -oppaan luvun 8.3 mukaan kaavamerkinnällä sr, suojeltava rakennus. Asemakaavamerkintäoppaan mukaan sr-merkinnällä osoitetaan, että ”rakennusta tai sen osaa ei saa purkaa eikä sen suojeluarvoja saa heikentää korjaus- ja muutostöissä”. Sr-merkintään voidaan tarvittaessa lisätä täsmentäviä määräyksiä kohteen mukaan.
Tässä tapauksessa rakennus on asemakaavassa suojeltu merkinnällä sr (k). Merkinnän mukaan rakennus on:
Kaupunkikuvallisesti merkittävä rakennus. Ensisijainen tavoite on rakennuksen säilyttäminen. Jos rakennus joudutaan korvaamaan uudella, tulee tämän olla kooltaan, muodoltaan ja materiaaliltaan likimain entistä vastaava.
Porvoon kaupunki on siten noudattanut alueen asemakaavaa laadittaessa maankäyttö- ja rakennuslain 54§, jonka mukaan rakennettua ympäristöä tulee vaalia, eikä siihen liittyviä erityisiä arvoja saa hävittää. Asemakaavassa on maankäyttö- ja rakennuslain 57§ mukaisesti katsottu rakennuksen olevan suojelemisen arvoinen kaupunkikuvallisen merkityksensä kannalta.
Porvoon kaavoitus- ja rakennuslautakunnan antamassa lausunnossa annetaan ymmärtää, että rakennusta ei olisi suojeltu asemakaavassa merkinnällä sr. Viitaten edellä mainittuihin seikkoihin, katson Porvoon lausunnosta poiketen, että rakennus nimenomaan on suojeltu merkinnällä sr.
Kaavoitus- ja rakennuslautakunta toteaa lisäksi, että asemakaavassa on selkeästi ilmaistu, ettei rakennuksella ole suojeluarvoa itsenäisenä rakennuksena. Kuitenkin asemakaavan sr-merkintä on yksittäistä kohdetta koskeva suojelumerkintä. Asemakaavan kohdemerkinnän mukaan rakennuksella on siten katsottu olevan nimenomaisesti arvoa itsenäisenä rakennuksena, päinvastoin kuin lausunnossa todetaan.
Katson, että rakennuslupahakemuksen mukaisilla ja lainvastaisella aloittamisoikeuspäätöksellä jo osin toteutetuissa saneeraustöissä Porvoon kaupunki ei ole riittävässä määrin huolehtinut siitä, että maankäyttö- ja rakennuslain 118§ mukaisesti historiallista tai rakennustaiteellisesti arvokkaita rakennuksia tai kaupunkikuvaa ei turmella.
Rakennuslupa mahdollistaa rakennuksen korottamisen n. 20 cm:llä, kattokulmien muuttamisen, kolmen empireaikakauden rakennuksessa ja kaupunkikuvassa vieraan kattoikkunan rakentamisen kadun puoleiselle julkisivulle, sekä kahden lasitetun parveke- ja kuistiyhdistelmän rakentamisen pihan puolelle.
Asemakaavan suojelumerkinnän ensisijainen tavoite on rakennuksen säilyttäminen. Myönnetyllä rakennusluvalla poiketaan asemakaavan suojelumääräyksen ensisijaisesta tavoitteesta. Suojellun rakennuksen kohdalla suojelumääräyksistä poikkeamisesta päättää maankäyttö- ja rakennuslain 171§ mukaisesti alueellinen ympäristökeskus.
Porvoon kaavoitus- ja rakennuslautakunta toteaa lausunnossaan myös, että rakennusluvassa sallittujen muutostöiden jälkeen rakennus on kooltaan, muodoltaan ja materiaaleiltaan likimain entistä vastaava, eivätkä luvan mukaiset muutostyöt muuta kaupunkikuvaa.
Suojelumerkinnässä mainitun ensisijaisen säilyttämistavoitteen jälkeen sanotaan, että ”mikäli rakennus joudutaan korvaamaan uudella, tulee tämän olla kooltaan, muodoltaan ja materiaaliltaan likimain entistä vastaava”. Tarvetta rakennuksen korvaamiseksi uudella ei ole rakennusluvassa perusteltu. Rakennuslupaa varten ei ole vaadittu tehtävän kuntokartoitusta tai muuta selvitystä, jolla olisi osoitettu rakenteiden huonokuntoisuus ja purkutarve.
Vesikaton purkamisella ja uudelleenrakentamisella hävitetään maankäyttö- ja rakennuslain 139§ vastaisesti rakennetun ympäristön perinne-, kauneus- ja muita arvoja.
Asemakaavan erityisten määräysten mukaan ”olemassa olevassa, ennen asemakaavan vahvistamista rakennetussa rakennuksessa saa suorittaa korjaaminen uudisrakentamiseen verrattavalla tavalla sen estämättä, mitä on määrätty tontin enimmäiskerrosalasta, silloin kun olemassa olevan rakennuksen ullakkotilojen käyttäminen asuintiloiksi ylittää tontille rakennettavaksi sallitun kerrosalan”.
Rakennuksen ullakko puretaan kokonaan ja rakennetaan uudelleen erimuotoisena ja erikorkuisena. Katson, että tällöin ullakon osalta ei voida soveltaa olemassa olevan ullakkotilan käyttöönottoon liittyvää erityismääräystä, sillä kyseessä on täysin uuden kerroksen rakentaminen. Purkamisella ja uudisrakentamisella poiketaan myös asemakaavan suojelumääräysten ensisijaisesta rakennuksen säilyttämistavoitteesta.
Ullakon osalta rakennustyöt tulisi laskea uudisrakennukseksi ja siten myös rakennusoikeuteen. Tontilla on käyttämättä 60 m2 sille myönnetystä rakennusoikeudesta. Ullakon uudelleenrakentamista varten on rakennusluvalla myönnetty lupa 95 m2 kerrosalalle. Rakennusoikeuden ylitys on merkittävä, ja olisi vaatinut poikkeamisluvan.
Hallinto-oikeus totesi Porvoon kaupungin vt. rakennusvalvontapäällikön 1.9.2006 tekemän aloittamisoikeutta koskevan päätöksen maankäyttö- ja rakennuslain 144§ vastaiseksi.
Lainvastaisen aloittamisoikeuden myötä rakennuksesta purettiin vesikatto kokonaisuudessaan, ja tehtiin ne julkisivun muuttamiseen ja kerrosalan ylittämiseen liittyvät muutokset, joista rakennusluvasta hallinto-oikeuteen tekemässäni valituksessa kiinnitin huomiota. Rakennusta näyttäisi tässä vaiheessa myös korotetun enemmän kuin valituksen kohteena olevassa rakennuslupa mahdollistaisi.
Tässä yhteydessä lienee myös aiheellista kysyä, onko lainvastaisen aloittamisoikeuspäätöksen 5 000 euron vakuus maankäyttö- ja rakennuslain 144§ mukaisesti riittävä niiden haittojen, vahinkojen ja kustannusten korvaamisesta, jotka päätöksen kumoaminen tai luvan muuttaminen voi aiheuttaa.
Tässä vastaselityksessä mainittuihin seikkoihin viitaten toistan valituksessani esittämäni vaatimukset perusteluineen:
- Rakennusluvalla poiketaan asemakaavan suojelumääräyksistä. Poikkeamispäätöksen asemakaavassa suojellun rakennuksen kohdalla olisi pitänyt maankäyttö- ja rakennuslain 171§ mukaisesti tehdä alueellinen ympäristökeskus.
- Olemassa olevan ullakon purkaminen ja uudelleenrakentaminen erimuotoisena ja -korkuisena on katsottava uudisrakentamiseksi. Rakennusoikeuden ylitys on huomattava, ja olisi vaatinut poikkeamiskäsittelyn. Ullakon purkamisella poiketaan myös asemakaavan suojelumerkinnän ensisijaisesta säilyttämistavoitteesta. Poikkeamispäätöksen rakennusoikeuden ylittämisessä olisi pitänyt tehdä maankäyttö- ja rakennuslain 171§ mukaisesti alueellinen ympäristökeskus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti