15.2.07

Näin kierrät asemakaavamääräyksiä

Alla oleva asemakaavamääräysten kierto-opas julkaistiin Uusimaa-lehdessä 15.2.2007

1. Kaavan mukaan rakennukset saavat olla 1 kerros + 2/3 kerrosta. Tätä voi helposti kiertää jättämällä 1/3 toisesta kerroksesta avoimeksi, jolloin kerrokset tulkitaan vasta yhdeksi kerrokseksi. Vain taivas on kattona!

2. Lisäkorkeutta saa myös kellarikerroksella. Kellarista yli puolet täytyy olla maanpinnan alapuolella. Missään ei kuitenkaan määritellä kuinka korkea kellarikerros saa olla.

3. Jos siltikin tuntuu, että talo ei kohoa tarpeeksi korkealle, aloita vähän ylempää. Rekkaralli tuomaan täytemaata tontille ja jo nousee naapurin parveketta korkeammalle.

4. Naapureita on kuultava rakennuslupaa haettaessa, mutta ei hätää, ne johtavat muutoksiin vain harvoin. Jos muutoksia vaaditaan, monikaan naapuri ei ymmärrä kysellä muutosten perään.

5. Suunnittele ja rakenna ihan rauhassa. Nykyisen löysän asemakaavan mukaan rakennetaan vielä vuosia. Uusi ja tieukempi asemakaava saadaan aikaisintaan neljän vuoden päästä.

Nämä vinkit vahvisti oikeaksi Pappilanmäen asukasyhdistyksen 13.2.2007 järjestämässä keskustelutilaisuudessa Porvoon rakennusvalvontapäällikkö ja asemakaava-arkkitehti. Kaavanlaatijan tarkoitusperien kiertämisestä ei koidu jurdisia ongelmia, vihaisia naapureita kylläkin.

Ei kommentteja: