23.2.07

Porvoolaista purkuvimmaa

Tilakeskuksen vt. päällikkö esittää Uusimaan mukaan (22.2.2006) Piispankadulla sijaitsevan ent. taloustoimiston purkamista. Päälimmäisenä syynä purkamiselle on esityksen mukaan rakennuksen huono kunto sekä kunnostuksen liian suuri hintalappu.



Porvoon vakiintuneeseen rakennusperintöpolitiikkaan ja -ilmapiiriin purkupäätös sopii, mutta tarkastellaan asiaa nyt kuitenkin toisestakin sunnasta.

Rakennetun omaisuuden osuus Suomen kansallisvarallisuudesta on n. 70 %. Siksi ei ole yhdentekevää kuinka rakennuksia hoidetaan. Jotta kansallisvarallisuuttamme ei hävitettäisi, on maankäyttö- ja rakennuslaissa asetuksia rakennuksen kunnossapidosta.

Maankäyttö- ja rakennuslain 166 §:n mukaan "rakennus on pidettävä sellaisessa kunnossa, että se jatkuvasti täyttää terveellisyyden, turvallisuuden ja käyttökelpoisuuden vaatimukset".

Taloustoimiston tapauksessa Porvoon kaupunki on ilmiselvästi laiminlyönyt rakennuksen jatkuvan kunnossapidon. Tosin 60- ja 80-luvuilla tehdyt remontit ovat todennäköisesti suurimmat syyt rakennuksen huonoon kuntoon, mm. havaittuihin kohonneisiin itiöarvoihin.

Edellä mainitussa pykälässä määritellään myös mitä kunnossapitovelvollisuuden laiminlyömisestä seuraa: "Jos rakennuksen kunnossapitovelvollisuus laiminlyödään, kunnan rakennusvalvontaviranomainen voi määrätä rakennuksen korjattavaksi". Rakennuksessa tehtyjen remonttien huonot ratkaisut ja niiden seuraukset lienevät olleet tiedossa jo vuosia, mutta asiaan ei olla puututtu.

Porvoon kaupunki näyttäisi siis toimineen vastoin laissa määriteltyä kunnossapitovelvollisuutta. Myöskään rakennusvalvontaviranomainen ei ole puuttunut siihen, että rakennus huoltotöiden laiminlyömisen johdosta on päässyt huonoon kuntoon.

Tilakeskuksen johtaja aikoo siis esittää tekniselle lautakunnalle rakennuksen purkamista. Ensin rakennuspaikka olisi tarkoitus lanata parkkipaikaksi pikaisena ratkaisuna pysäköintiongelmiin.

Elokuussa valtuutettu Jarmo Grönman teki valtuustoaloitteen kaupungintalon takana sijaitsevien tonttien rakentamiseksi. Kaavoitus- ja rakennuslautakunta antoi vastauksen aloitteeseen 8.2.2007. Vastauksessa todettiin, että kaupungintalon takana oleva 36-vuotias asemakaava on vanhentunut.

Mikäli jonkin alueen asemakaava on vanhentunut, tulisi alue asetta rakennuskieltoon uuden asemakaavan laatimisen ajaksi. Rakennuskieltoalueella maisemaa muuttavat toimenpiteet ovat luvanvaraisia, joten taloustoimiston purkamiseen tarvitaan purkamislupa. Tekninen lautakunta ei asiaa onneksi voi päättää.

Maankäyttö- ja rakennuslaissa on myös määräyksiä rakennustaiteen ja kaupunkikuvan vaalimisesta. 118 §:n mukaan "rakentamisessa, rakennusten korjaus- ja kunnostustyössä ja muita toimenpiteitä suoritetaessa samoin kuin rakennuksen tai sen osan purkamisessa on huolehdittava sitä, ettei historiallisesti tai rakennustaiteellisesti arvokkaita rakennuksia tai kaupunkikuvaa turmella".

Ennen kuin Porvoo päättää rakennuksen purkamisesta, olisi ehdottomasti kuultava rakennustaiteen ja -historian asiantuntijoita asiassa. Onko Piispankadun satavuotias rakennus historiallisesti ja/tai rakennustaiteellisesti arvokas rakennus? Miten rakennuksen purkaminen vaikuttaa kaupunkikuvaan? Olisiko rakennukselle löydettävissä muuta toimintaa?

Porvoon kaupungin strategiassa määritellään Porvoon visio vuodelle 2015. Vision yhtenä elementtinä on "Perinteet ja historia menestyksen perustana". Tätä avataan seuraavasti: "Porvoo menestyy omaleimaisen ja laadukkaan asuin- ja toimintaympäristön, elävän kaksikielisyyden, aidon ja monikerroksisen kaupunkiympäristön, kylien sekä luonnon ja saariston ansiosta. Porvoo kasvaa ja kehittää palveluitaan kestävällä tavalla".

Miten satavuotiaan jugend-rakennuksen purkaminen on linjassa strategian kanssa? Edistääkö rakennuksen purkaminen monikerroksisen kaupunkiympäristön säilymistä? Miltä suunnalta katsottuna rakennuksen purkaminen on kestävällä pohjalla?

Pelkästään parkkipaikkojen saamiseksi ei mitään rakennusta saisi purkaa.

Tämä kirjoitus julkaisiin myös Uusimaan mielipidepalstalla 27.2.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä Teppo!

Kaikkihan varmaankin ymmärtävät, minkä takia ko. rakennus halutaan purkaa. Vihjeenä voin kertoa, että kysymyksessä ei välttämättä ole huono kunto.

Porvoon "keskusta-alueella" on pari muutakin tällaista harmillista purkamatta jäänyttä puutaloa, jotka tietyllä katsantokannalla kieltämättä hankaloittavat keskustan kehittämistä. Vanhojen rakennusten huomioiminen kun on kalliimpaa kuin kolmikerroksisen perusrakenteisen toimiston/myymälän/asunnon rakentaminen samalle paikalle.

Kysymys kuuluukin, että onko kaupunkikeskustan kehittäminen annettu täysin kaupallisille tahoille ja mitkä ovat ne arvot jotka erottavat keskustan esim. Kuninkaanportista?

Minun mielestä koko keskusta-alueesta pitäisi luoda yhtenäinen kehityssuunnitelma, jossa olisi huomioitu ja ratkaistu kaupan ja liikenteen tarpeet ja myös kulttuurilliset kerrostumat(vanha rakennuskanta) tiettyjen tavoittteiden pohjalta. Nythän rypistellään yhden ongelman ja yhden tontin kanssa kerrallaan ilman mitään kokonaistavoitetta - tai ainakin ilman sellaista tavoitetta joka olisi julkishyödyllinen.

Tähän työhön voisi palkata vaikka pari eri konsulttia tai järjestää aiheesta vaikka jonkin sortin kilpailu. Materiaalia erilaisten selvitysten ja suunnitelmien pohjalta on käsittääkseni jo rutkasti olemassa.

Genoveeva kirjoitti...

Niinpä. Asia on huomenna teknisessä lautakunnassa, ja kun siellä päättäjänä istun, niin hyvä kuulla kommentteja asiasta. Olen purkamista vastaan, muiden kanssa en ole vielä keskustellut. Kaupungin rakennuksista osa on suht huonossa kunnossa, eikä siltä vaikuta, että parannusta nopealla aikataululla olisi luvassa. On helppoa olla korjaamatta ja todeta sitten, että oho, purkaa pitää.
Jos haluatte, voitte laittaa kommenttia vaikka työsoitteeseeni mirja.raisanen@viestintaliitto.fi tt-.Mirja Räisänen

Teppo kirjoitti...

Olisi hienoa jos asiasta keskusteltaisiin teknisessä lautakunnassa useammaltakin kantilta.

Porvoo ei oikein vaikuta pitävän huolta rakennuksistaan. Luvattoman monet rakennukset on päästetty tilaan, jossa jo voidaan kysyä, päästäänkö purkamalla helpommalla. Huhtisten koulun pihalla oleva Majgården halutaan purkaa (hometta), kansalaisopiston Ristolaa (siinä parkkipaikan vieressä) on saamieni tietojen mukaan harkittu purettavan (pois parkkipaikan tieltä). Ja taloustoimisto myöskin.

BBL:n tietojen mukaan taloustoimisto pitäisi purkaa, sillä uutta asemakaavaa joudutaan odottamaan vuosia, ja rakennusta ei sen huonon kunnon vuoksi voida korjaamatta käyttää. Porvoo on omalla huoltotöiden laiminlyömisellä ja väärillä korjausratkaisuilla aiheuttanut rakennuksen nykytilan. Pitäisikö tästä syystä rakennus hävittää? Helpoin, mutta kaupunkimme ympäristön ja "kaikkien aikojen Porvoon" maineen kannalta huonoin vaihtoehto.

Samalla hävitetään Porvoon harvinaiseksi käyvää, Porvoon vision mukaan "aitoa monikerroksista kaupunkiympäristöä". 80-luvulla Porvoota vaivannut purkuvimma, oikea Porvoon tauti, on taas puhkeamassa uuteen kukoistukseen. Valtioneuvoston vuonna 2001 vahvistaman rakennusperintöstrategian mukaan kunnan olisi omalla toiminnallaan olla esimerkkinä rakennusperinnön hoidossa. Porvoossa varmaankin ajatellaan tämän koskevan muita kuntia, ei Porvoota.

Toivon lautakunnassanne käytävän vilkasta keskustelua aiheesta.