14.5.07

Korkeimman käteen

Linnankoskenkatu 46:n tapauksen Hallinto-oikeuden ratkaisusta on valitettu Korkeimpaan hallinto-oikeuteen rakentajan toimesta. KHO on pyytänyt Porvoon kaupungilta lausuntoa asiasta, ja 3.5.07 kokouksessa kaavoitus- ja rakennuslautakunta päätti antaa asiasta seuraavan selityksen:

SELITYS
Porvoon kaupungin kaavoitus- ja rakennuslautakunta toistaa asiassa aikaisemmin lausumansa, ja vaatii Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen kumoamista ja lautakunnan päätöksen pitämistä voimassa.


Rakentajan valituskirjelmä on aika pitkä (13 sivua + liitteet), joten en sitä tässä kokonaisudessaan laita esille. Alla kutenkin valituksen pääkohdat:
VAATIMUKSET
Hakija vaatii, että hallinto-oikeuden päätös 07/0167/5, 23.2.2007 kumotaan, ja että Porvoon kaupungin kaavotus- ja rakennuslautakunnan päätös 27.4.2006 § 132 jää voimaan. Lisäksi hakija vaatii, että XXX-XXX XXX on velvoitettava korvaamaan hakijan oikeudenkäyntikulut asiassa laillisne korkoineen.

PERUSTEET
1. Valitusperusteet yleisesti
Hakija vetoaa kaikkiin Helsingin hallinto-oikeudelle aiemmin esittämiinsä sekä asian käsittelyn yhteydessä Porvoon kaupungin esittämiin perusteisiin, joiden mukaan rakennuslupa tulee myöntää Porvoon kupungin kaavoitus- ja rakennuslautakunnan päätöksen mukaisesti. Hakija katsoo, että hallinto-oikeuden päätös on kumottava seuraavilla perusteilla:

1.1 Rakennushanketta varten myönnetty rakennuslupa on voimassa olevan asemakaavan mukainen.
1.2 Porvoon kaupungin kaavoitus- ja rakennuslautakunta ei ole rakennusuvassa myöntänyt vähäistä suurempaa poikkeamista asemakaavassa osoitetusta rakennusoikeudesta tai poikkeamista rakennuksen suojelua koskevasta kaavamääräyksestä.
1.3 Porvoon kaupungin kaavoitus- ja rakennuslautakunta on voinut erityisestä syystä myöntää vähäisen poikkeuksen maankäyttöä- ja rakennuslaissa säädetyistä tai sen nojalla annetuista rakentamista koskevista säännöksistä, määräyksistä, kielloista tai muista rajoituksista.

Milenkiintoista on, että Linnankoskenkatu 46:n rakentaja vaatii rakennuslupapäätöksestä valittaneelta korvausta aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista. Tämähän on käyttänyt lainmukaista oikeuttaan valittaa kaupungin rakennusvalvontaviranomaisen tekemästä rakennuslupapätöksestä. Päätöksestä, jonka hallinto-oikeuskin katsoi väärin tehdyksi.

Korvausvaateen oikeampi osoite olisi Porvoon kaupunki, joka töppäsi pahemman kerran myöntäessään rakennusluvan, vaikkei sillä ollut toimivaltaa päättää asiasta.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Rakentaja on ihan kahvilla, tai sitten yrittää tietoisesti uhkailla ja pelotella.

Eihän alkuperäinen päätöksestä hallinto-oikeuteen valittanut ole prosessissa asianosainen. Kuten toteat, jos rakentaja kokee kärsineensä vahinkoa osoite on kaupunki jonka virheestä johtuen rakennuslupa on alunperin ollut väärin myönnetty.

On vaan tosiasia että koska tuollainen varsin pienen mittakaavan gryndaus on niin helppoa mutta heikosti tuottavaa bisnestä ettei se paljon inspiroi vähänkään lahjakkaampia ja osaavampia bisneksentekijöitä. Siksi jälkikin on mitä on.