13.9.07

Näyttely uudistuu



Aikoja sitten esittelin porvoolaisen ulkoverhousten ulkomuseon, johon on koottu kattava läpileikkaus erilaisista rakennusten julkisivumateriaaleista. Nyt "museon" näyttelyä ollaan uudistamassa, kun yllä olevan pikkukuvan ensimmäisen rakennuksen julkisivun minerit-levyt vaihdetaan pystyrimalaudoitukseen. Samalla vaihtuvat myös rakennuksen ikkunat.


Werner Söderströminkatu

Kyseisen rakennuksen julkisivun kohdalla toki lähes mikä tahansa muutos on parempaan päin, mutta kaupunkikuvan näkökulmasta ollaan hieman hakoteillä. Ajatukset singahtavat rakennusta katsellessa jonnekin Ruotsin maaseudulle sikäläisiin perinneympäristöihin. Ehkä rakennuksen omistaja on saanut innoituksen julkisivuremontille Gård och torp -lehdestä. Suomalaiseen 1920-luvun kaupunkiympäristöön tällainen ulkoasu ei oikein istu.

Rakennuksen uudeksi julkisivumateriaaliksi on valittu sahapitainen pystyrimalaudoitus, joka on maalattu punamultamaalilla. Koska kyseessä on kaupunkitontin päärakennus ja asuinrakennus, on pintamateriaali ja -käsittelyaine hieman kyseenalainen, sillä tällaiset rakennukset on 1800-luvun alkupuolelta lähtien maalattu öljymaalilla.


Välikatu

Kokonaan eri asia ovat sitten alempiarvoiset piharakennukset, jotka kyllä on punamullattu viime vuosikymmeniin saakka. Tosin nyt arvohierarkiassa alemmalla tasolla olevat piharakennuksetkin usien maalataan jopa samalla maalilla kuin päärakennuksetkin. Kehitys kehittyy.


Piharakennus Lukiokadun empiretontilla

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oikeassa olet, en ole koskaan itsekään ymmärtänyt ihmisten viehtymystä punamultaan (tai varsinkaan punamultaa JÄLJITTELEVIIN maaleihin!) päärakennuksissa. Rakennusvalvonnassa tuntuu olevan täysi ymmärtämättömyys perinnerakentamisen suhteen ja vanhan suojelukin koskee vain empire-kaupunkia ja vanhaa kaupunkia. Kuka suojelisi rintamamiestalot ja muut väliinputoajat? Voisiko niillekin saada suojeluohjeet etteivät kaikki alkaisi pikkuhiljaa näyttää pikkusieviltä pakettitaloilta?

Teppo kirjoitti...

Kesällä oli hesarissa juttua muistaakseni Tampereelta, jossa ollaan rakennusvalvonnassa kiinnitetty huomita jälleenrakennuskauden kaupunkiympäristöihin ja niillä olevien talojen julkisivuremppoihin.

Siellä ollaan ihan tosissaan kielletty rakentelemasta terasseja ja kattolyhtyjä ja hillitty tiivi-ikkunaremonttihaluja.

Ehkäpä kun aikaa kuluu, myös jälleenrakennuskauden rakennusten kunnostamiseen kiinnitetään huomitota laajemminkin.