2.12.05

Kategorisesti väärin ymmärretty sr-merkintä

Aikaisemmin olen ilmaissut huoleni Linnankoskenkatu 46 vuoden 1992 kaavan sr-merkitystä rakennuksesta. Tontilla sijaitsevan rakennuksen ikkunat on joskus aikoinaan vaihdettu, ja seinät pinnoitettu keltaisilla minerit-levyillä. Tuhkasta saattaisi kuitenkin kuoriutua feeniks-lintu, jos rakennusta kohdeltaisiin vuoden 1992 kaavan sr-merkinnän mukaisesti:

Säilytettävä rakennus. Historiallisesti ja kaupunkikuvan kannalta tärkeä rakennus. Rakennusta ei saa hävittää. Rakennuksessa suoritettavien korjaus- ja muutostöiden tulee olla sellaisia, että rakennuksen historiallisesti arvokas tai kaupunkikuvan kannalta merkittävä luonne säilyy. Mikäli tämän pyrkimyksen vastaisesti on rakennuksessa aikaisemmin suoritettu rakennustoimenpiteitä, on rakennus muutos- ja korjaustöiden yhteydessä pyrittävä korjaamaan joko entiselleen tai muulla ympäristöön soveltuvalla tavalla. Rakennukseen saa kuitenkin tehdä julkisivumuutoksia pihan puolella. Ullakolle saa sisustaa ylimmän kerroksen huoneistoon liittyviä huonetiloja tontille merkityn kerrosalan lisäksi.

Hassua on, että kiinteistöä myytäessä selkeästi mainitaan termit sr- merkintä ja suojelu, ja ymmärretään sen olevan jonkinlainen ehkä kiinteistön arvoa kohottava tekijä.

Huolestuneen kansalaisen mielestä on ehkä vielä hämmentävämpää, että rakennustarkastus, kaavoitus- ja rakennuslautakunta ja julkisivulautakunta antavat kerta toisensa jälkeen tärvellä Porvoolaista rakennusperintöä.

Kohteita:

Väriliitutehdas (sr-merkitty) Törmäkatu 2 (sr-merkitty)


Työväentalo (sr-merkitty) Linnankoskenkatu 59 (sr-merkitty)


Linnankoskenkatu 46, tulossa v 2006 (sr-merkitty)


Mutta osataan sitä muuallakin:
Jokikatu 43 - (koko vanha Porvoo on kaavassa suojeltu)

Kattoikkunat ja terassi... Tosin tuo sisäpihan terassi on kaavoitus- ja rakennuslautakunnan päätöksellä 9.12.2004 (§468) määrätty purettavaksi tammikuun (2005!) loppuun mennessä. Ilmeisesti on kuitenkin unohdettu informoida kiinteistöosakeyhtiötä, sillä rakennelma on pystyssä vielä joulukuussa.

Harmi sinänsä, sillä joisin punaviinini mieluummin taivasalla kuin muovikaton alla.

Ei kommentteja: