Mitä tästä pelastettiin viime hetkellä?

Sunnuntai-Uusimaassa oli 11.12. koko sivun juttu Linnankoskenkatu 59 rakennusprojektista. Artikkelissa rakennuttajan edustaja kertoo, kuinka rakennus on pelastettu viime hetkellä. Muun muassa vuotanut katto oli kuulemma aiheuttanut hirsikehikon ylimpien hirsikerrosten lahoamisen läpeensä. Näyttäisi siltä, että ulkoseinissä vain kadun puoleisen seinän ylin hirsi on poistettu. Sen lisäksi rakennusta on ihan reilusti korotettu.

Eteläpäädyn vintin ikkunan päällä on kaksi hirttä, mitään ei ole purettu pois. Niiden päälle on rakennettu korotukset, jotka myös oikaisevat rakennuksen räystäslinjaa. Mielenkiinnolla odottelen, nostetaanko harjaa myös, vai muuttuuko kattokulma.

Allaoleva kuvasarja valaisee asiaa (klikkaa kuvaa, näet suurennoksen):

24.11. ja 25.11.


28.11. ja 8.12.


Tähän väliin vielä kuva rakennuksesta 12.12.



Artikkelissa rakennusliikkeen edustaja sanoo, että vanhan korjaaminen on "taiteilua tiukimpien suojelunäkemysten ja nykyisten asumismääräysten välillä", ja jatkaa:

Syytetään että tehdään liian kovalla kädellä. Rakentajan vastuut ovat nykyään sellaiset, että ei meillä ole muuta mahdollisuutta kuin ottaa haukut vastaan ja tehdä rakennuksesta niin hyvä kuin suinkin mahdollista. Siitä tulee kuitenkin koti ihmisille."

Kaupungin suojelunäkemykset tulevat esille asemakaavan määräyksissä. Miten noita suojelumääräyksiä tässä sitten lieneekään toteutettu? (tutustu esim. blogini kuvakimaraan...)

Korjausrakentaminen eroaa muuten uudisraketamiselle asetetuista vaatimuksista oleellisesti. Vanhasta ei saa uutta, se tiedetään myös ympäristöministeriössä, joka laatii Suomen rakentamismääräyskokoelman. Ympäristöministeriön sivuilla sanotaan korjausrakentamisesta seuraavaa:

Korjausrakentamisen lähtökohdat

Korjausrakentamisessa noudatetaan rakennusajankohtaa vastaavia määräyksiä ja ohjeita. Korjausajankohdan rakentamismääräyskokoelman määräyksiä sovelletaan korjaus- ja muutostöissä - jollei määräyksissä nimenomaan määrätä toisin - vain siltä osin kuin toimenpiteen laatu ja laajuus sekä rakennuksen tai sen osan mahdollisesti muutettava käyttötapa edellyttävät.

Korjaustyössä on luontevaa tavoitella uudisrakentamisen tasoa, jos korjaustyö johtuu todetusta turvallisuus- ja/tai terveyshaitasta tai mitä enemmän rakennuksen käyttötarkoitusta muutetaan.

Eli jos asiaa tulkittaisiin aivan sananmukaisesti, voisi esimerkkinä olevan Linnankoksenkatu 59:n kohdalla rakennuksen kohdalla noudattaa vuoden 1867 rakennusmääräyksiä, ellei tällä hetkellä ole jotain määräyksiä, jotka nimenomaan kieltävät niiden käytön.

Suojellusta talosta on artikkelin mukaan jäljellä nyt kaikki säilyttämisen arvoinen. Rakennuksesta jää jäljelle runko, pääosa perustuksista, osa alapohjan vasoista, huonejako ja pari kaakeliuunia. Muu on "purettu pois tai viety kierrätykseen". Ikkunat, jotka sr-4 merkinnässä ovat erityishuomiossa, korvataan jutun mukaan "uusilla, entisen mallisilla ikkunoilla". Millaisilla, tuskin maltan odottaa...

Siitä olen kuitenkin samaa mieltä rakennusfirman edustajan kanssa, että rakennuksesta tulee koti ihmisille. Koska rakennuksen korjaaminen on niin valtava satsaus kuin edustaja sanoo (80% rakennetaan uudelleen), olisi hyvä tulevan asukkaan kanssa sopia korjausmenetelmistä. Rakennusfirma heittää rahaa kankkulan kaivoon ylikorjaamalla, kun moni ihminen riemurinnoin ottaisi tämän tyyppisen talon hellävaraisemmin korjattuna käyttöönsä. Voisi rakennusfirma saada paremman voiton, ja vieläpä vähemmällä työllä.

Kannattaisi hakea ihminen kodille eikä tyrkyttää kotia ihmisille.