8.12.05

Vastaus kirjeeseeni päättäjille:



Kirjeeni päättäjille julkaistiin Borgåbladetissa 2.12. Samassa yhteydessä julkaistiin myös ympäristölautakunnan puheenjohtajan vastaus. Hän lähetti ystävällisesti saman kirjoituksen minulle sähköpostitse. Koska lähettäjä on itse julkaissut tekstin lehdessä, laitan sen tähän myös luettavaksi.

Kiitos huolestumisestasi!

Päätöksentekokoneisto, joka ei kykene näkemään arvoja menneessä ja olevassa, on kyvytön vaalimaan sitä mikä on vuosisatojen aikana rakennettu ja niitä alueita jotka ovat edelleen rakentamatta. Jonkun pitää tulla ulkopuolelta sanomaan, että miksi kulttuurinen Porvoo on kulttuurinen Porvoo. Me emme näe yksittäisiä päätöksiä tehdessämme esim. sillasta, kirjastosta, kauppapaikoista, kaavojen täydennyksistä tai -muutoksista, rantaravintoloista tai Taidetehtaasta, kouluverkkomme rakenteesta, että tekemisemme enmmänkin muistuttaa Keravan tai Järvenpään rakentamista kuin niiden kulttuuristen arvojen vaalimista, mistä kymmenet miljoonat ihmiset Porvoon tunnistavat. Kaupungin strategiset lähtökohdat pyrkivät olemaan sen suuntaiset, että omintakeisuudellamme on hyvin vähän arvoa. Lähtökohdissa on jotain nousukasmaista, yrittäjien arvojen mukaisia mittakaavaetuja hamuavaa.

Muitakin vastauksia on tullut sähköpostitse, kiitos niistäkin.

Ei kommentteja: